keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Toko treenejä ja koirahoitolaa

Tänne kuuluu hyvää. Ollaan Ekin kanssa treenailtu TOKOn alo/avo ryhmässä. Koirahan osaa, kun taas ohjaajalla on hieman petraamista.. Ekin kanssa on todella mukavaa työskennellä ja mulla on ihan huippu mahtava tokokouluttajakin, joka osaa lukea koiraa ja myös mua. Ja osaa antaa ongelmiin oikeanlaiset vinkit ja ohjeet ja yleensä aina ne toimii.

Jälkitreenitkin on taas alkanut sujumaan paremmin, kun harvennettiin makupalat todella rajulla kädellä. Kyllä on saanu olla ylpiä tuosta koiruudesta.

Viime viikko meni sitten koirahommissa ihan urakalla. Nala ja Suri tuli hoitoon viikoksi. Siinä riitti lenkkeilyä sitten kerrakseen :) Kunto kasvoi kohisten ja Ekikin sai tytsy seuraa, jota niin rakastaa. Tosin tunne ei aina ollut molemmin puolinen, mutta Eki ei pakeista masentunut.

Tässäpä pieni kuvapläjäys

Nala, Keke, Eki ja Suri(taustalla)

Suri, Nala, Keke, Eki


Nala ja Keke


Suri ja Nala

Nala


Eki pikku possu

Jenkkihymy..

Eki

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Rhodesiankoirien erikoisnäyttelyt 2012

Kotkassa järjestettiin eilen rhodesiankoirien erikoisnäyttelyt, joihin osallistuimme Ekin ja Surin kanssa. Ilmottautuneita oli huikeat 85 koiraa. Päivä venyikin todella pitkäksi. Mutta meillä oli erittäin mukava ja antoisa näyttelypäivä siitä huolimatta. Jännitystä lisäsi vielä erittäin voimakas rae- ja ukkoskuuro, jonka takia arvostelu kehässä keskeytettiin vähäksi aikaa. Olimme onneksi hallissa, mutta peltikatosta lähtevä ääni oli niin kova, että korviin koski.

Ja tuloksetkaan ei huonoja ollut :) Tuomarina toimi John Sigve Berg, Norja
Eki oli JUN ERI 2 (7 junioria) lisäksi osallistuimme näyttelyn paras pää-kisaan ja suureksi yllätykseksi Eki voitti tämän tittelin!!!! Osallistujia oli toistakymmentä eri ikäistä koiraa.

Suri oli VAL ERI, mutta ei sijoittunut (valio narttuja oli 17)

Tässä muutama kuva näyttelypäivältä :)


 Eki 


 Surin kaunis pää


 Ekin kanssa kehässä

 Eki sai palkinnoksi ruusukkeen ja ruokaa :)


 I'm so tired


 Mamman sylissä on hyvä olla!


Eki BEST HEAD in RR speciliaty show2012

Eki 1v.
 Ekin upea ilme Kuva: Janica Tanskanen


Eki Kuva:Janica Tanskanen