maanantai 21. toukokuuta 2012

Kesää kohti

Kevät on mennyt hieman sairastellessa. Koirat myös :( Ekillä kävi pyörähtämässä kennelyskä. Poika raasu oli ihan räkäinen ja yski ja oksensi limaa. 2 viikkoa lepoa ja lisäksi vielä 2 viikkoa varoaikaa muihin koiriin. Ekillä tuntui olevan todella virtaa, mutta onneksi saatiin aktivointilelu lainaan ja kannoin niskalimassa naudan palloniveliä ja muita herkkuluita potilaalle.
Lopulta, kun Eki oli tervehtynyt ja varoajat vietetty, niin sitten olikin Keken vuoro sairastua :( Tämä kuivakka yskä olikin sitkeessä ja kesti melkein 3 viikkoa. Yleiskuntokin romahti 11v vanhalla papalla ja kyl hirvitti, että miten pappa tästä selviää. Eläinlääkärillä tutkittiin sydän ja kaikki mahdolliset verikokeet. Kaikki oli kunnossa. Ilmeisesti oli joku viruksen aiheuttama tämäkin yskä, mutta ilmeisesti eri virus kuin kennelyskän. Nyt Keke on jo kunnossa ja oma itsensä :) Nyt on ainakin syynätty koira taas perusteellisesti ja todettu hyvin terveeksi vanhaksi herraksi.

Ekin kanssa pyörähdettiin Lappeenrannassa koiranäyttelyissä ja sieltä pikkujäbä nappasi ROP-pentu sijoituksen pysteineen ja ruusukkeineen. Ja myös Lahden pentunäyttelyissä jätkänpätkä esitti itsensä VSP-pennuksi. Mamma on ylpiä, vaikka vähä piti juostessa hammastella sormia :D

Eki Lappeenrannan koiranäyttely ROP-pentu

Ekin hienot liikkeet. Lahden pentunäyttely.

Eki VSP-pentu. Tuomarin komentti: "Kyllä tällä koiralla leijona kaatuu". :D

Väsynyt show-koira Eki

Torstaina alkaakin jälkitreenit. Pääsemme siis kokeilemaan Ekin nenää :) Agillity jouduttiin siirtämään kennelyskän takia, mutta pahus soikoon nyt jälki ja agillity treenit sattuvat tietenkin samalle päivälle ja kellonajalle. Ei auta, kuin tehdä joku kompromissi. Katsotaan, muutetaanko agillity arkitottikseen tmv.