perjantai 23. maaliskuuta 2012

Maaliskuussa flunssaa ja mätsäilyä.

Sairastelua, sairastelua ja vielä kerran sairastelua. Maaliskuu on yli puolen välin ja melkein kokonaan mennyt sairastellessa. Koira parat on saanut sen tuntea nahoissaan, kun ainut ralli paikka ollut pieni takapiha. Onneksi Eki osaa ottaa ilon irti myös pienestä pihasta ja vetää rallia ihan sujuvasti. Tuhoten välillä harjoja ja haravoita jotka ovat olleet kuistilla häiritsemässä herran ulkoilua. Sisällä pikku herra onneksi ottaa mallia vanhemmasta herrasta ja rakastaa loikoilla pitkin pituuttaan (ja sitähän riittää). Kekeä ei taas tämä lenkittäjän sairastelu ole juurikaan haitannut, se kun tykkää vain lötköttää omalla pedillään ja natustella lasten murusteluja matolta.

 Ekin TOKOn alkeiskurssi sai päätösen ja kävimme pienen "kisan" kurssin lopuksi eli Möllitokon. Heh, ei ehkä nappiin mennyt se homma meillä, mutta sentään 74/100p. Ekillä oli pelleilypäivä juuri sinä päivänä ja kaikki vedettiin överiksi. Mm. tokotörpöillä alettiin leikkiä ja seuraaminen ei juuri kiinnostanut, hypyssäkin piti ensin estettä maistella ja pureskella ennen varsinaista hyppyä :D Ja tuomarin kädessä roikuttiin ennen luoksetuloa..ja omistajan naama oli varmaan suht punainen..kiukusta! :D



Ekin kanssa olemme nyt aloittaneet tai siis ilmottautuneet TOKOn jatkoryhmään, tosin vielä ei näiden sairastumisien takia olla päästy itse toimiin, mutta jospa ensiviikolla jo kykeneis. Olin hurja ja ilmoitin pikkuherran myös pentuagilityyn. Kokeillaan nyt sitäkin lajia :D

Kävimme myös mätsärissä harjoittelemassa näytelmiä. Hmmm...tällä kertaa ei palkintoja herunut sinistä ruusuketta enempää. Eki seisoi tosi hienosti ja malttoi olla paikallaan kun tuomari kopeloi, mutta juostessa se näytteli kengurua. Pitääkin taas alkaa käymään näyttelytreeneissä jossain välissä, sillä Lappeenrannan koiranäyttelyt lähenevät uhkaavasti.

Näihin kuviin ja tunnelmiin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti